Aloitan ensimmäisen bloggaukseni esittelemällä ensiksi itseni. Olen Saana, 27-vuotias kahden lapsen äiti Tampereelta. Olen äärimmäisyyksien ihminen. Minun on hankala tehdä mitään puoliksi, ja siksi kirjoitankin nyt tänne. Teen asiat joko täysillä tai en ollenkaan. Minulle tärkein asia liikkumisen ja painonhallinnan osa-alueilla olisi rentoutua ja päästää irti suoritus- ja ulkonäkökeskeisyydestä, ja sitä kautta itseni syyllistämisestä. Näitä ajatuksia lähden työstämään työkalujen avulla.

Aloittaessani koin olevani asteikolla numerossa 2. Hieman on siis jo tultu nollasta ylöspäin. Ero nollan ja kakkosen välillä on se, että ymmärrän että minulla on ongelma, joka hallitsee elämääni. Numerossa 0 olin niin sokeutunut pelkkiin treeni-, ruoka- ja ulkonäköasioihin, että en edes ymmärtänyt, ettei niin kuuluisi olla. Halusin hallita edes jotain elämäni aluetta pakkomielteisesti kaiken muun ollessa sekaisin. Pääsin numeroon 2 oppimalla kantapään kautta. Vedin kroppani niin loppuun, että minut pakotettiin pysähtymään. Eihän ihminen lopeta toimivaksi ja hyväksi havaittua käyttäytymistään, ennenkuin sen jatkamisesta tulee vaikeampaa kuin lopettamisesta.

Lyhyesti: yritin vaihtaa syömishäiriön (syömättömyyden) toiseen ääripäähän, äärimmäiseen syömisen kontrolloimiseen yhdistettynä äärimmäiseen treenaamiseen, muka terveys mielessä. Oikeasti en ymmärtänyt taustalla olevaa ongelmaa.

Tavoitteeni oli asteikolla ensin 10. Vaihdoin sen numeroon 9. Minun ei tarvitse pyrkiä täydellisyyteen. Hyväksyn sen, että ongelma tulee silloin tällöin vastaan, mutta sitten ymmärrän sen kuuluvan menneisyyteen enkä suo sille ajatustakaan. Hyväksyn itseni kaikkine vikoineni. 9 tarkoittaa siis sitä, että ulkonäöstä tulee minulle täysin toisarvoinen asia. Olen tyytyväinen siihen, miltä näytän ja opin rakastamaan itseäni hyväksymällä myös vikani ja tekemäni virheet. Painoni ei liiku ajatuksissani päivän mittaan ollenkaan. Syödessäni minun ei tarvitse miettiä ruoan ravintoarvoja tai sitä lihottaako se. Liikun silloin, kun se tuntuu hyvältä, en siksi että täytyy polttaa kaloreita. Opin kuuntelemaan kehoa ja sen viestejä. Saavutan lopullisen tavoitteeni helmikuussa 2014.

Ensimmäinen askel eteenpäin on kokonainen numero, eli 3. Hyvinä päivinä en ajattele ensimmäisenä herätessäni painoa tai ulkonäköä yleensä, enkä sitä etten löydä sopivia vaatteita. Tunnen oloni hyväksi ja riittäväksi. Niitä päiviä tahdon lisää. Otan ensimmäiseksi tavoitteeksi lisätä hyviä päiviä kahteen viikossa. Ei kuulosta mahdottomalta. Seuraavassa kirjoituksessa kerron, kuinka se käytännössä toimi.

Onnea matkaan!